sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Maanantain postaus: Lagoona Blue

Vaikka pääsiäispyhät ja aprillipäivä ovat meneillään, ei saa unohtaa arkirutiineja. Siispä en poikennut maanantain postauksesta, nukke-lähikuvasta. Toisena esittelyyn pääsee yksivaltaisesti päätetty Lagoona Blue.

Pari faktaa Lagoonasta:

Vanhemmat: Merihirviöt
Lempiväri: Merensininen
Lempiaine koulussa: Meribiologia
Inhokkiaine koulussa: Geologia
Lempiruoka: Sushi

Lagoona saapui asuttamaan huonettani 29.11.2012. Muistan päivän erityisen tarkkaan, koska silloin pidin synttärijuhlat kavereilleni ja yksi heistä antoi minulle lahjaksi Lagoona-nuken. 29.11 ei ole oikea syntymäpäiväni (Vaan 21.11), mutta koska oksennustauti oli siirtänyt juhlia, ne nyt olivat milloin olivat. Lagoonan ystävä Venus (Esitelty viime maanantain postauksessa) hoitaa luonnonsuojelun, Lagoona merensuojelun. Hän inhoaa valtamerten roskausta ja pitää mistä vain, mitä tehdään "vedessä tai veden äärellä." Kuvat on otettu kotini kylpyhuoneesta, mikä taitaakin olla Lagoonan lempipaikka talossamme. Nuken lisäksi pakkauksessa oli hiusharja (turkoosi), merileväpirtelö Lagoonalle ja seisomateline (turkoosi).







                                           Lagoona saippuatelineessä. Varo, ettet putoa!
                 


                                                                 Lepoa hanan päällä:

  



                                                   Lagoona tekee seuraa shampoopulloille.





                                                           Tämä tyttö ei pelkää vettä!

 


                    Lagoona lepuuttaa jalkojaan mieluummin sammakon kuin hevosen selässä.





Emmi

Ps. Nou hätä, aprillipäivitys on tulossa vähän myöhemmin!

1 kommentti:

  1. Lagoona on mun toinen suosikki, Abbeyn jälkeen :) Ja oliks se niin et P.P anto ton nuken?

    VastaaPoista