lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pukuanalyysi & kaunis kuvapari Abbeysta

Tänään Abbey pääsi todelliseen valokeilaan, kun päätin tehdä hänestä pukuanalyysi-postauksen ja näpsäistä vielä muutaman kuvan kaupan päälle. Mä rakastan noita Abbeyn turkiksia, ja etenkin noita kahta ihanaa kuvaa lopussa :3

Abbey (Dominable) saapui asuttamaan huonettani 21.11.2012, kun sain hänet synttärilahjaksi vanhemmiltani, kuten samana päivänä myös Cleo De Nilenikin. Abbey on lumimiehen tytär, ja sen huomaa: Nuken asuun kuuluu huomattava määrä valkoisia turkiksia ja talvista teemaa. Nuken ihokin on jäänsininen. Huomiotaherättävät ihonvärit on mielestäni yksi parhaista asioista MH-nukeissa.




                 Abbeyn kasvot & turkispanta. Nukella on ihanat, vaaleanpunaiset silmät ja torahampaat.



            Abbeylla on käsikorujen sijasta käsissään lämpimät, puhtaanvalkoiset turkikset. Hänellä
                                                  on monsterimaisen pitkät kynnet.




                           Myös Abbeyn mekon kaula-aukko on vuorattu samaisella materiaalilla.




                      Mekko on värikäs ja jäinen. Sen kuviot tuovat mieleen terävät jääkiteet.




                  Abbeylla on myös jalkojensa lämmikeenä hyvät palat turkista. Asuun kuuluuvat kanssa
                      kimaltelevat, ohuet sukkahousut, mutta ne eivät näy kuvissa kovinkaan hyvin.




                Tässä hiukan tarkempi otos Abbeyn hiuksien värimaailmasta. Valkoisen kerroksen alla
                piilee sinistä, vaaleanpunaista ja violettia. Hiuksien joukossa on myös paljon kimalteisia
                                                                        suortuvia.



                Kuvien laatu ei oo järin hyvä, mut toivottavasti kaikki sai ees jonkinlaisen käsityksen
                mun Abbey-nuken asusta. Sitten ne loput kuvat.

Emmi




                                                       Kaunis Abbey ikkunan luona.

Sudenkorento tarkastelee Abbeyta.

 




 

2 kommenttia:

  1. Abbey on mun lemppari MH-nukke,ittelläni on se ranta-Abbey :)

    VastaaPoista
  2. Meinaat varmaan sun Skull Shorea? Se on niinsanotun rantasarjan oikee nimi.

    VastaaPoista