lauantai 27. heinäkuuta 2013

Frankestein sisters

Otsikosta kaikki voivatkin jo päätellä keistä on kyse.. Palasin tänään Michiko ja Frankie mukanani mökiltä, saarelta järven keskellä. (No, ei kirjaimellisesti keskellä, mutta järvessä mikä järvessä.) Siellä oli ihanaa, enkä olisi oikeastaan halunnut lähteä pois.. Michiko ja Frankie mahtoivat olla pitkästyneitä - heillä ei ollut paljoa muuta tekemistä kuin istuskella lipastojen ja pöytien päällä (Riippuen siitä, mihin minä olin heidät istuttanut keskenään) minun roiskiessani uimassa. Toivottavasti siskokset eivät perin pohjin pahastuneet, koska tänään päivällä koitti heidän odottamansa hetki: Kuvaus. Koska mun oma Olympuksen digikamerani oli unohtunut kotiin, sain lainata isin Canonin järkkäriä. Sillä tulee ihan sairaan hyviä & tarkkoja kuvia ja siinä on varmaan tuhat asetusta ja säätöä.. Isin Canon on superhieno, ja kuvailisin sillä mieluusti välillä jatkossakin, mutta epäilen ettei noin hienot kamerat oikeen sovi mulle, joka huitelee millon missäkin kuvauspaikoissaan ja luultavasti rikkoisin kameran. Mutta jospa joskus vielä lainaisin sitä..

Kuvasinkin sitten siskoksia aika paljon. Tuolla mökillä saa aina hienoja kuvia, maisemat niin erilaiset kuin kotona. Oho, onpas kello paljon. Olkaa pliis kilttejä kuvat ja LADATKAA NOPEASTI 

Alan ilmeisesti haksahtaa jos olen liian myöhään koneella. Ja nyt menettekin saman tien kuuntelemaan jostain 4Minuten Ready go'n, Volume up'n ja Heart to Heartin. Mä käsken.

































    Tätä kuvaa en ottanut minä vaan isi. Mutta se on hieno, niin
 että tänne tuli.


























Voin vain sanoa, että Michikosta saa todella hyviä & kauniita & ihania kuvia. Frankien hiukset vähän hankaloittavat tarkennusta, mutta kaunis hänkin on. :) <3 En jaksanu kauheesti kirjotella kuvatekstejä, kun pitäs vielä ehtiä käydä suihkussa ja kello on kohta puolyö. Unohdin muuten ottaa Steineistä yhteiskuvia, vaikka se oli tarkoitus - niitä sitten joskus myöhemmin. :/ Ja huomenna menen muuten serkkuni syntymäpäiville kolmelta, en varmaan ota sinne nukkeja mukaan vaikka kivoja kuvauspaikkoja olisikin runsaasti. Heippa. :)

Ja kommentoikaa hei ihmeessä. Tuun aina iloseksi kun nään, että mun blogiin on tullu yks kommentti lisää. Ja vielä - saarnaanko teistä liikaa? Mun mielestä bloggausta elävöittää kovasti myös pienet kertomukset ja jutut, vähän availlen mitä on tapahtunut. Onko mun tekstit teille liikaa?


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jooh, innostuin vähän Michikon kuvaamisesta. Kuten jo sanoinkin, Frankiesta tulee enemmän aika epätarkkoja / huonoja kuvia, johtuen luultavasti hänen valtavasta hiuspehkostaan ---> kamera tarkentaa siihen eikä kasvoihin, mihin haluaisin sen tarkentavan.

      Poista
  2. Frankie & Michiko ovat molemmat todella kauniita ^^
    Ihania kuvia :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Heistä ainakin näkee, että he ovat siskoksia :D

      Poista
  3. Kivoja kvuia. Ja ei minusta ainakaan tekstiä ole liikaa, sitä on mukava lukea. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä toivossa teenkin noi pitkät tekstit. Mukava kuulla :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Musta tekstiä ei todellakaan oo liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos. Kun on tapahtunut paljon ja on inspiä tekstin kirjoittamiseen, sen tuloa ei voi estää.. :D

      Poista
  5. Musta on kiva, kun kerrot kaikkea mitä on tapahtunu yms. Sit saa oottaa jännittyneenä, millasii kuvii sä oot ottanu :)

    VastaaPoista